Valitse sivu

Yrittäjyys tulee sisältä

Miksi kannattaisi alkaa yrittäjäksi? Jos et onnistu luomaan itsellesi tarpeeksi isoa passiivista tuloa ilman yritystä, on yrityksen perustaminen välttämätöntä. Yrittäjä voi luoda itselleen koneiston ja tiimin, joka hoitaa yritystä jopa itsenäisesti. Yrittäjä voi toimia yrityksen johtajana vaikka kotoa käsin, vaikka tietenkin olisi hyvä välillä nähdä tiimiä myös livenä.

Itse koen yrittäjyyden enemmän elämäntapana. On kiva tehdä juuri niin kuin itse tahtoo ja kenen kanssa tahtoo. No, tietenkin on kuitenkin pakko noudattaa myös lakeja ja erilaisia pykäliä ja tietää vastuista enemmän kuin palkkatyöläisenä. Varsinkin, jos sinulla on aikomus palkata työntekijöitä. Tietenkin myös monet asiat voi ulkoistaa, esimerkiksi tilitoimisto voi hoitaa kirjapitosi ja ilmoitukset verottajalle kustannustehokkaasti.

Mutta kun tehnyt päätöksen yrittäjäksi alkamisesta, voit tehdä yritykselläsi melkein mitä vain (laillista) kunhan muistat laittaa rekisteröintivaiheessa rekisteröitäväksi toimialaan myös lauseen “ja kaikki laillinen liiketoiminta”. Näin maailma on avoin ja jos ensimmäinen idea ei toimi, voit huoletta vaihtaa ideaa toiseen ilman virallista toimialan muutosta kaupparekisteriin.




En käy sen syvemmin yrityksen rekisteröimistä läpi, sillä kaikki on tehty helpoksi ja nykyisin jopa osakeyhtiön voi rekisteröidä netissä. Katso lisätietoja täältä.

Mutta se, mikä yritysmuoto sinun kannattaa valita, riippuu hyvin paljon siitä mitkä ovat tavoitteesi. Itse aloitin toiminimellä ja kadun sitä päätöstä, koska hävisin verotuksessa todella paljon, kuin jos olisin heti aloittanut osakeyhtiöllä. Niinpä suosittelen kaikille, jotka aikovat vähänkään isompaa yritystoimintaa pyörittää, perustamaan suoraan osakeyhtiön.

Monet kuitenkin pelkäävät osakeyhtiön perustamista, sillä sen ajatellaan olevan “vaikea hoitoinen”. On totta, että paperityö lisääntyy hieman, kun täytyy pitää yhtiökokouksia (vaikka sitten vain itsesi kanssa, jos olet ainoa osakas). Lisäksi tulee ajatella, että yhtiö on erillinen toimija, se ei ole sama kuin sinä. Yhtiöllä on omat varat ja velat, jotka eivät liity sinun henkilökohtaiseen talouteen. Mutta tietysti jos otat velkaa ja törkeästi ja tahallisesti teet väärin, joudut siitä myös vastuuseen yrityksen omistajana, ja tällöin voi käydä niin, että lasku maksetaankin sinun kukkarostasi. Toiminimellä yrittäessä taas olet aina henkilökohtaisesti vastuussa yrityksen veloista.

Valitsitpa jommankumman yhtiömuodon tai minkä tahansa muun, olet jo ottanut askeleen kohti itsenäisyyttä. Nyt sinulla on valta ja vastuu. Muistathan pitää myös huolen yrittäjän turvasta, sillä yrittäjyyden kääntöpuolena on se, että olet samalla ulkona työttömyysturvasta, tai ainakin sen saaminen on miljoona kertaa vaikeampaa, kuin ei yrittäjällä. Onnea ja menestystä uudelle yrityksellesi!




Käytämme evästeitä, jotta voimme kehittää sivustoa. Voit määrittää hyväksytkö evästeiden käyttämisen.

Privacy Settings saved!
Yksityisyysasetukset

Kun surffailet sivuillamme, tallennamme evästeitä. Voit hallita evästeitä täältä.


Käytämme Facebook Pixeliä, jotta voimme seurata sivuston käyttäjien yhteyttä Facebookiin.
  • m_pixel_ratio
  • presence
  • sb
  • wd
  • xs
  • fr
  • tr
  • c_user
  • datr

Decline all Services
Accept all Services