Valitse sivu

Amazonissa myyminen

Amazonissa myyminen

Amazonissa myyminen

Amazon on iso markkinapaikka, joka on vallannut jo monta maata ja on rantautumassa pikkuhiljaa myös meille tänne Pohjolaan. Nyt olisi aika “nousta junaan”. Tätä bisnestä voi pyörittää ajasta ja paikasta riippumatta. Tarvitset vain läppärin ja internet-yhteyden. Tietenkään myöskään englanninkielen edes auttavasta taitamisesta ei olisi haittaa.

Idea on siis myydä tuotteita Amazonissa. Tuotteet lähetetään Amazonin varastolle, joka hoitaa tuotteiden toimituksen edelleen tilanneille asiakkaille. Näin sinun ei myyjänä tarvitse huolehtia muusta kuin, että tuotteita on varastossa sopiva määrä, tuotelistauksesi on hyvä ja näkyy hyvin asiakkaille, sekä myös mahdollinen asiakaspalvelu, jonka senkin voi ja kannattaakin ulkoistaa. Ulkoistaminen onnistuu edullisesti palkkaamalla työhön freelancerin esimerkiksi Aasiasta.

Amazon on valtava markkinapaikka, jossa myyjät ja ostajat kohtaavat hyvin tehokkaasti toisensa. Kilpailu tietenkin on kovaa, mutta ahkeralla työllä myös sinä voit pärjätä! Usko tai älä, mutta Amazonissa myyvät tuotteitaan tälläkin hetkellä useat suomalaiset voitokkaasti, tuhansien, satojentuhansien, jopa miljoonien edestä!




 

Kuinka voisin aloittaa? Voinko Minä toimia myyjänä?

Aloittamista varten sinun tulee luoda tili haluamallesi Amazonin markkinapaikalle. Amazonhan toimii ympäri maailmaa, mutta tyypillisesti helpointa on lähteä USA:n markkinoille ensin ja siitä laajentaa Kanadaan ja Britteihin, koska kieli on kaikissa sama. Myöskin USA:n markkinat ovat kaikista suurimmat, ja suurin osa USA:n verkko-ostoksista tehdään juuri Amazonin kautta.

Lisäksi Amazon USA on siitä erikoinen ja kiva markkinapaikka, että siellä voi toimia myyjänä myös yksityishenkilönä, mikä ei taas Euroopassa onnistu. Voit siis aloittaa Amazon myyjänä, vaikka sinulla ei olisi yritystäkään, eli vastaus on kyllä: Myös sinä voit toimia myyjänä.

Amazonissa myyntiin tietenkin liittyy monenlaisia juttuja, jotka täytyy ottaa huomioon. Ei siis riitä, että avaa vain tilin ja “lätkäisee” tuotteet myyntiin, ihan millaisella tahansa listauksella. Myyjän tulee ymmärtää ensinnäkin millainen on hyvä tuote ja millainen on hyvä tuotelistaus. Nämä ovat ihan perusedellytyksiä myyjänä onnistumiseen. Lisäksi täytyy tietää miten tuotelistausta optimoidaan, että asiakkaat löytävät myynnissä olevan tuotteesi – Amazon kun toimii vähän samalla periaatteella kuin Google – eli hakusanojen kautta.

Kaupankäyntiä Amazonissa voi toki opetella itse kantapään kautta kokeilemalla asioita, mutta opettelemiseen on olemassa myös suomenkielinen verkkokurssi, joka nopeuttaa oppimista ja luo paremmat mahdollisuudet onnistua (isosti). Tämän tyyppisen bisneksen pyörittämisessä kun täytyy kuitenkin ottaa huomioon yllättävän paljonkin erilaisia asioita.

Eli jos haluat vähän “jämäkämmän” tietopaketin aiheesta, suosittelen tutustumaan Tonyn ja Vikin Amazonmyynnin verkkokurssiin, jonka ilmoittautuminen on nyt auki. Kurssin sivuille pääset TÄSTÄ. Mahtavaa on myös, että kurssin lisäksi heillä on oma suljettu Facebook-ryhmä, josta saa hurjasti vertaistukea muilta myyjiltä ja ongelmia ratkotaan yhdessä!

Tonyn ja Vikin Amazontaival on huikea menestystarina! Muutamassa vuodessa pojat ovat onnistuneet rakentamaan miljoonabisneksen ja heillä on myös kymmeniä työntekijöitä ympäri maailmaa. Tony on kotoisin Suomesta ja Vik Virosta, joten heillä ei ole ollut edes “kotikenttäetua” kun he ovat lähteneet myymään Amazoniin. Tutustu poikien tarinaan.

 




 

 

*Artikkeli sisältää ns.affiliate-linkkejä. Voit huoletta klikata linkkejä, en saa tuloja linkkien klikkauksista, eikä se aiheuta sinulle minkäänlaisia kuluja. Saan mahdollisesti pienen komission toteutuneista kaupoista, joka käytetään blogin ylläpitoon. Tässäkään tapauksessa sinulle ei koidu minkäänlaisia lisäkuluja eikä lisätoimenpiteitä.

Lähetä kommentti

Käytämme evästeitä, jotta voimme kehittää sivustoa. Voit määrittää hyväksytkö evästeiden käyttämisen.

Privacy Settings saved!
Yksityisyysasetukset

Kun surffailet sivuillamme, tallennamme evästeitä. Voit hallita evästeitä täältä.


Käytämme Facebook Pixeliä, jotta voimme seurata sivuston käyttäjien yhteyttä Facebookiin.
  • m_pixel_ratio
  • presence
  • sb
  • wd
  • xs
  • fr
  • tr
  • c_user
  • datr

Decline all Services
Accept all Services